Strengin puutarhassa

22Pistepirkko

Strengin puutarhassa (Suomi 2009, 64 min.)

Konserttielokuva

Ohjaaja: Arto Halonen

Paikka: Ravintola Belly (Uudenmaankatu 16, Helsinki)

Aika: Klubi alkaa klo 18, elokuva klo 19.00

Alkukuva: Vieläkö muistatte Limperin Hilman? (Suomi 2009, 12 min, ohjaaja Jukka Kärkkäinen)

Paikalla: Elokuvan esittelee ohjaaja Arto Halonen

Illan musiikista (valkokankaan ulkopuolella) vastaa DJ Outi Popp. Lisäksi luvassa yllätysohjemaa!

Pääsymaksu: 5 €

Doc Loungen ikäraja on 18 vuotta.

Strengin puutarhassa
On aurinkoinen helmikuun päivä Helsingissä. Pekka Strengin kolmas, postuumisti julkaistu levy Unen maa on noussut albumilistan kärkisijoille. Illan tummetessa menninkäisiä ja keijuja alkaa saapua Tavastia-klubille. Ilmassa on taianomaisen juhlan tuntua.

Helsingin kuuluisa rokkimesta täyttyy Strengin musiikin ystävistä. Hetken päästä lavalle nousevat vuoron perään Emma Salokoski, Pauli Hanhiniemi, Ville Leinonen, Jarkko Martikainen, Laura Närhi, Kärtsy Hatakka, Olavi Uusivirta ja Pekko Käppi. Kuulemme Pekka Strengin klassikoita, Unen maan kappaleita, ja myös aiemmin julkaisemattomia Strengin sävellyksiä. Jukka Hakokönkään Olympia-orkesteri säestää illan solisteja. Mutta mitä tämä alun perin yli kolmekymmentä vuotta sitten tehty musiikki merkitsee nykypäivän artisteille? Haastatteluissa Tavastian esiintyjät kertovat Strengin vaikutuksesta ja analysoivat hänen musiikkiaan.