Mies ja videokamera

DOC LOUNGEN KEVÄTKAUDEN PÄÄTTÄJÄISET!

Mies ja videokamera (Suomi 2009, kesto 50 min) HELSINGIN ENSIESITYS!

Ohjaus: Petri Hagner

Kuvaus: Petri Hagner & Esko Lönnberg

Musiikki: Circle

Elokuva kertoo Esko Lönnbergistä, joka hylkäsi keskiluokkaisen työnsä Ruotsissa ja palasi takaisin Suomeen, synnyinkaupunkiinsa Poriin. Nyt hän on ryhtynyt elokuvaajaksi. Hänen ensimmäisen elokuvansa kohde on rockyhtye Circle.

Lönnbergin Circle -elokuvan kuvaukset sijoittuvat pääosin maaseudulle, jossa yhtye äänittää seuraavaa levyään. Epämääräisten kuvausten keskellä Esko yrittää pitää sekalaista joukkoa kasassa, vaikka hän itsekään ei tiedä, onko tuleva elokuva fiktiota vai faktaa – eikä ongelmilta vältytä. Erimielisyydet kuitenkin katoavat, kun kokoonnutaan yhteisten pyhien hetkien äärelle ruokapöytään, televisiourheilua seuraamaan tai äänitystilaan, jossa Esko taltio kaiken tarpeellisen ja tarpeettoman yhtyeen musisoidessa. Kuvatessaan muusikoiden työskentelyä Esko muuttuu osaksi yhtyettä eläytyen musiikkiin koko ruumiillaan välittämättä siitä, mitä hänen instrumenttinsa, videokamera, juuri milloinkin kuvaa.

Elokuvan tekemisen lisäksi Mies ja videokamera kertoo elämässä tehtyjen valintojen merkityksestä ja niiden seurauksista.

Elokuva sai kunniamaininnan Tampereen elokuvajuhlilla 2010.

Alkukuva:

Jalkeilla Taas (Suomi 2009, kesto 9 min 49 s)

Ohjaus: Maarit Suomi-Väänänen

Jalkeilla Taas on liikenteessä liikuttuneena ja jouten joutumailla. 
Unenomaisissa kuvissa lumivaippaan peittynyt Datsun 100A matkaa kesäisessä maisemassa. Jokin on nyrjäyttänyt arkipäiväisen sijoiltaan ja elokuvassa vallitseekin hullunkurinen poikkeustila. Hätä on piilossa.

Elokuva on palkittu parhaana lyhytelokuvana Festival du Nouveau Cinémassa (Montréal, Kanada) 2009.

Illan ohjelmassa luvassa myös musiikillinen superyllätys!

Paikka: Dubrovnik Lounge (Eerikinkatu 11, Helsinki)

Ovet auki klo 18, elokuva alkaa n. klo 19

Liput: 5 € + narikka 2 €

Doc Loungen ikäraja on 18 vuotta

Juttu ohjaaja Petri Hagnerista Satakunnan Kansassa.

Get Adobe Flash player